Kävin muutama päivä sitten OYS:ssa pään magneettikuvauksessa ja koko kehon PET-CT -kuvauksessa. Lääkäri soitti ja kertoi sekä hyviä että huonoja uutisia. Koko kehon kuvauksessa ei löytynyt poikkeavaa, mikä on hyvä. Ei siis syöpäkasvaimia! Toinen lisämunuainen on hieman toista paksumpi, mutta sekin vielä normaalin ylärajoilla. Cushingin taudissa lisämunuaiset joutuvat koville, kun tuottavat kortisolia enemmän kuin tarpeeksi. Kuvauksessa näkyi myös, että vuosi sitten murtuneen lonkan jälkitila on ennallaan alkutalveen verrattuna, minkä tulkitsen niin, että ei muuta kuin juoksemaan taas. Kävinkin saman tien juoksemassa, ja se sujui hienosti! Pari aiempaa yritystä ovat olleet tappisia, mutta nyt kolmannella kerralla askeleet alkoivat löytymään. Lonkkamurtuma on ihan oma tarinansa, ei siitä nyt sen enempää.   

Pään kuvauksessa ei myöskään löytynyt kasvainta, mikä ei välttämättä olekaan hyvä juttu, niin hassulta kuin se kuulostaakin. Kuka nyt haluaisi, että kehosta löytyy kasvain. Olen kansainvälisessä cushingin facebook-ryhmässä, jossa ihmiset hurraavat, jos joltakin löytää kasvain. Sairasta? No ei välttämättä, sillä jos kasvain löytyy, ja se voidaan poistaa, niin oireetkin poistuvat tai ainakin helpottuvat. Niin kauan kun kasvain on kehossa, se aiheuttaa ongelmia.

Sekä nyt että aiemmin tehdyssä kuvauksessa aivolisäkkeessä näkyy muutos, mutta se vaikuttaisi olevan ennemmin Rathken taskun kysta kuin kasvain. Kysta ei kuitenkaan aiheuta oireita, joita minulla on, joten epäilys kasvaimesta on edelleen. Kaikki muut minulle kevään aikana tehdyt testit viittaavat aivolisäkeperäiseen kasvaimeen. Cushingin oireyhtymän kasvaimet voivat olla hyvin pieniä, muutaman millimetrin kokoisia, ja vaikeasti löydettävissä. Aivolisäke itsessäänkin on pieni, herneen kokoinen, ja minun aivolisäkkeessä on 6 mm kokoinen kysta, joka vaikeuttaa näkyvyyttä. Siksi aivolisäke halutaan kuvata vielä kerran uudelleen erilaisella sarjalla. Lääkärin mukaan aivolisäkkeen leikkaus on iso juttu, ja helposti saadaan myös tuhoa aikaan, joten sitä ei lähdetä tekemään, jollei olla ihan varmoja. Kuvauksen lisäksi minulle tehdään kaikki jo aiemmin tehdyt tutkimukset uudelleen. Aika lisätutkimuksiin pyritään saamaan mahdollisimman pian, mutta kesälomat ne painaa päälle sairaalassakin.

Epätietoisuus siis jatkuu, ja nyt taas odotellaan.

Kävin muuten korvahuuhtelussa, ja se auttoi! Humina ja paineen tunne hävisivät. Tinnitus jäi, mutta se ei kuulosta enää miltään huminaan verrattuna. Mahtavaa, kun kuulee taas! Eipä ole pikkulintujen laulu koskaan kuulostanut näin ihanalta.  

Takana on pari hyvää päivää ilman aivosumua tai muita Cushingin oireita. Ihanaa, nyt nautitaan kesästä!