Yksi sunnuntai-iltojen ohjelmanumero on nykyään lääkkeiden annostelu seuraavaa viikkoa varten. Tätä en olisi uskonut vuosi-pari sitten. Täytin keväällä 39 vuotta, ja sain lahjaksi aika hauskan kortin. Auts, osui ja upposi :) 

apteekki.jpg

Lääkkeitä on kertynyt jonkin verran, toki pientähän tämä vielä on moneen muuhun verrattuna. Joka aamuinen ja iltainen purkkien ja purnukoiden vellominen alkoi kuitenkin ärsyttää, joten päätin hommata dosetin. Miten paljon helpompaa onkaan ottaa valmiiksi annosteltu satsi. Kirpparilta löytyi tarkoitukseen sopiva dosetti, jossa on omat lokerot kaikille viikonpäiville, aamulle ja illalle. 

dosetti.jpg

Verenpaineeseen otan tällä hetkellä kahta eri lääkettä, Amloratiota ja Orlocia. Ensin aloitettiin yhdellä erimerkkisellä lääkkeellä, ja annostusta nostettiin pikku hiljaa. Kun maksimiannostus oli käytössä, kokeiltiin toista lääkettä, ja lopulta rinnalle otettiin toinen lääke. Lukemat eivät vieläkään ole ihan optimaalisia, mutta näillä mennään toistaiseksi. 

Osteoporoosia ei hoideta millään lääkkeellä, koska luulääkkeet ovat melkoisen vahvoja, eikä niitä suositella näin "nuorelle". Osteoporoosin takia otan päivittäin 1 000 mg kalsiumia ja 50 µg D-vitamiinia. Lisäksi ruokavaliossa tulee kiinnittää huomiota kalsiumin, D-vitamiinin ja proteiinin saamiseen.  

Hypokalemiaan, eli veren alhaiseen kaliumpitoisuuteen otan Kaleorid-tabletteja aamuin illoin. Nämä ovat kirpsakan makuisia lääkkeitä, ja jäävät siitä syystä aina viimeiseksi. 

Maitohappobakteereita syön ihan vaan sen takia, kun joutuu noita lääkkeitä syömään. Jospa ne myös vahvistaisivat vastustuskykyä vatsan suojaamisen lisäksi. 

 

L%C3%A4%C3%A4kkeet.jpg

5 tablettia aamuisin ja 4 iltaisin, onneksi ei kuitenkaan sen enempää. Verenpaine, osteoporoosi ja hypokalemia johtuvat Cushingista, joten toivottavasti pääsen myös näistä lääkkeistä eroon, jos/kun Cushing joskus saadaan hoidettua. 

Lääkeruljanssin lisäksi toinen sunnuntai-illan vakio on yhteinen iltapala perheen kesken. Kukin perheenjäsen tekee vuorollaan iltapalan muulle perheelle. Lapset suunnittelevat iltapalaa pitkin viikkoa, ja sen pitää tietenkin pysyä salaisuutena siihen asti kunnes istutaan yhdessä pöytään. Iltapala on mukava päätös viikonlopulle, ja samalla katsotaan jo tulevaa viikkoa. Tänään oli minun vuoroni, ja söimme mansikka-raparperipaistosta jogurtin kera. 

Mukavaa viikkoa!