No nyt alkoi tapahtumaan. Sain alkuviikosta kirjeen, jota olin odottanut kuin kuuta nousevaa. Siinä kerrottiin, mitä lääkäreiden yhteispalaverissa oli päätetty jatkohoitoni suhteen.

"Selkeä hyperkortisolismi. Perusteellisissa kuvantamistutkimuksissa operatöörille ei tarjoudu fokusta. Jotta hyperkortisolismin haitat eivät enää nykyisestä pahentuisi, pyritään kiireelliseen lisämunuaisten poistoleikkaukseen. Tehdään kiireellinen lähete gastrokirurgille operaation suunnittelua varten."  

Lisäksi kirjeessä oli ohjeita leikkausta edeltävään ja sen jälkeiseen lääkitykseen. Cushingiin liittyy suurentunut veritulppariski, ja siihen varaudutaan sekä ennen leikkausta että sen jälkeen, varmaankin Klexane-pistoksilla. Tuttua jo edellisistä leikkauksista. Leikkauksen jälkeen kortisonia pistetään suoraan suoneen parin päivän ajan, ja sitten kotiin hydrokortisoni ja florinef lääkitysten turvin. Lisämunuaiset tuottavat kortisolin lisäksi suolahormonia, ja sen korvaamiseksi tulee tuo florinef lääkitys. Kortisonin annostusta vähennetään hiljalleen kuukausien ajan, kunnes se saadaan sopivalle tasolle.  

Eilen sairaalasta soitettiin, ja pyydettiin tulemaan maanantaina lääkärin vastaanotolle leikkauksen suunnittelua varten. Siis neljän päivän päästä!  Maanantaina käyn verikokeissa ja sydänfilmissä, ja tapaan kirurgin ja nukutuslääkärin. Lisäksi sairaanhoitaja haastattelee ja valmentaa minua leikkausta varten. Leikkausta on suunniteltu alustavasti seuraavalle päivälle, tiistaille. Jos tuo ei jostain syystä onnistu, leikkaus on joka tapauksessa viimeistään seuraavalla viikolla, kiireellisyyteen perustuen.

Itse leikkaus on ymmärtääkseni helppo ja siitä toipuu parissa viikossa. Tähystysleikkaus, pienet viiltohaavat ja leikkauksen jälkeen lepoa. Leikkaus ei minua huoleta, vaan enemmänkin leikkauksen jälkeinen aika. Mitä tapahtuu, kun herään leikkauksen jälkeen ilman lisämunuaisia? Yhtäkkiä keho ei enää tuotakaan kortisolia, mitä se siitä tuumii? Miten korvaushoito vaikuttaa elämääni? Osaanko säädellä lääkityksen sopivaksi? Voinko jatkaa töitäni? Voinko matkustella, harrastaa liikuntaa? Miten selviän stressaavista tilanteista? Pitääkö minun kuljettaa kortisonia aina mukana, opettaa lähiomaiset toimimaan kriisitilanteissa? Lääkkeen unohtaminen tai liian pieni annostus voi johtaa hengenvaaralliseen Addisonin kriisiin. Silloin kortisonia pitää pistää suoraan lihakseen tai hakeutua sairaalapäivystykseen.    

Tunteet ovat jälleen kerran ristiriitaiset (ihana tämä Cushing, kun pistää mielialan vaihtumaan sekunnissa). Tuleva pelottaa, mutta päällimmäisenä on kuitenkin helpotus. Nyt sentään jotain tapahtuu, odottelu ja epätietoisuus loppuu. Elämä tulee varmasti muuttumaan, mutta uskon ja toivon, että tämä on oikea ratkaisu ja kaikki tulee kääntymään parhain päin. Addisonin tauti tuo uusia oireita ja huolia elämääni, mutta niiden kanssa pitää opetella selviämään. Leikkauksen jälkeen Cushingin oireet helpottavat pikku hiljaa. Saanko taas nukkua? Helpottaako aivosumu? Tasaantuuko mieliala? Tärkeintä on, että elimistön ei tarvitse enää olla jatkuvassa rasitustilassa. Tästä sitä taas ponnistetaan takaisin jaloilleen.

Hoksasin muuten sattumalta hassun jutun oireitani miettiessä. Verenpurkaumat tulevat vasempaan silmään. Elohiiri on vasemmassa silmässä. Tinnitus on vasemmassa korvassa, samoin kuulon alenema. Lonkka murtui vasemmasta jalasta, vasen jalka on iltaisin enemmän turvoksissa kuin oikea. Kävin läpi muutkin lääkärinkertomukset, ja selvisi, että vasen lisämunuainen on oikeaa paksumpi. Vasemmassa munuaisessa on pieniä kystia. Keuhkokuumeen aikaan muutamia vuosia sitten juosteet olivat vasemmassa keuhkossa. Kynsisieni oli vasemmassa jalassa. Oireet painottuvat vasemmalle puolelle kehoa, omituista. Onkohan tämä sattumaa vai tarkoittaako jotakin...