Osallistuin Luustoliiton järjestämään Voimaa vertaisuudesta -koulutukseen tällä viikolla. Koulutuksen piti olla alun perin jo keväällä, mutta se siirtyi koronan vuoksi. Viimeaikaisen väsymyksen takia mietin pitkään, jaksanko lähteä. Houkuttelin mukaan pari teiniä, siltä varalta, etten jaksakaan kantaa omaa matkalaukkua tai en aivosumun takia osaa liikkua paikasta toiseen. Onneksi lähdin, sillä jaksamisen kanssa ei ollut mitään ongelmaa, junanvaihdot onnistuivat ja koulutuspaikkakin löytyi. Kyllä sitä näköjään osaa ja jaksaa, kun vaan saa itsensä liikkeelle. Selkä huusi hoosiannaa pitkillä junamatkoilla, mutta muuten reissu oli kaiken kaikkiaan onnistunut. Väsymys iski vasta seuraavana päivänä kotona.   

Koulutus oli enemmänkin vertaisten tapaamista kuin koulutusta. Se ei velvoita mihinkään, vaan antoi eväitä pohdintaan, olisiko minusta vertaistukihenkilöksi. Päivän aikana käsiteltiin mm. omaa matkaa sairauden kanssa, vertaistuen merkitystä ja vertaistoiminnan mahdollisuuksia. Vertaistuki on ollut yksi tärkeimmistä saamistani tukimuodoista sairastamiseni aikana. Aina uuden diagnoosin saatuani olen välittömästi alkanut etsimään lisätietoa kaikista mahdollisista paikoista, ja myös hakeutunut samaa sairastavien henkilöiden joukkoon. Käytännössä se on tarkoittanut Facebook-keskusteluryhmiin liittymistä, tukipuheluita, verkkotapaamisia ja sähköpostikeskusteluja muiden sairastavien kanssa. Paikkakunnallani ei tietääkseni järjestetä omien sairauksieni vertaistapaamisia, ja koronan takia niitä tuskin olisi pidettykään. 

Lääkäriltä saatu tieto on toki tärkeää, mutta ammattilainen ei pysty tarjoamaan samanlaista tukea kuin vertainen, jolla on omakohtaista kokemusta. Oma kokemus auttaa ymmärtämään muita, jotka kulkevat samaa matkaa. Pohdimme kurssilaisten kanssa kuvien ja mietelauseiden avulla, mikä meitä motivoi vertaistukeen, ja yhteenvetona totesimme olevamme ankkoja, jotka uivat samassa lammessa. 

Henkilökohtaisesti minua motivoi se, että koska olen itse saanut apua vertaisilta, autan ilomielin myös muita. Olisi hienoa, jos kokemuksistani on hyötyä muillekin. Omalla paikkakunnallani ei tietääkseni juurikaan järjestetä vertaistukitoimintaa, joten voisin olla mukana käynnistelemässä sellaista. Pohdimme päivän aikana myös omia voimavaroja, ja toki on tärkeää ensin hoitaa itsensä siihen kuntoon, että jaksaa auttaa muita. 

Paluumatkalla ei ollut tunkua, ja saimme koko vaunun itsellemme. Näin korona-aikaan onkin hyvä pitää turvavälit. Tyhjässä vaunussa oli hyvä seisoa, jumpata ja hipsutella käytävää edestakaisin. Ei ole mun juttu tuo pitkään istuminen. 

Seuraava vertaistapaaminen on kuukauden päästä, ja katselin jo junalippuja. Oi miksi ei ole yöjunia, jossa matkan saisi viettää makuulleen.