Rakas päiväkirja. Kylläpä minua on hemmoteltu viime päivinä. Pääsin kampaajalle hakemaan uutta piristystä lookiin, ja reikihoitoon virkistämään mieltä ja kehoa. Parin päivän päästä vielä hierojalle. Ai että, kyllä nyt taas jaksaa. Kummasti piristää mieltä tällainen hemmottelu. 

Hiukset alkoivat olla niin kamalassa kunnossa, että kaupassakin piti käydä pipo päässä, siispä jotain oli tehtävä. Sairastaminen on vienyt varmaan puolet hiuksista (ei sentään kaikkia), mutta onneksi tilanne on kääntymässä parempaan päin. Hiusten lähtö on selvästi vähentynyt, ja uutta hiusta puskee koko ajan lisää.

Viimeksi hiukset värjättiin punertavalla sävyllä, mutta se ei ehkä ollut mun juttu. Halusin takaisin lämpimän ruskeaan. Värjäys tehtiin kasvivärillä, mikä oli minulle ihan uusi tuttavuus. Kasvivärit ovat hellävaraisempia, hoitavat hiusta ja kuulemma kestävätkin pitempään, joten mikäs sen parempaa. Miksi en olekaan aiemmin tätä hoksannut. Lopputuloksena oli tasainen ja lämmin pähkinänruskea sävy. Tykkään! Pituutta lähti useampi sentti, mikä teki hiuksista heti terveemmän ja vahvemman näköiset. 

Reikihoito oli myöskin uusi tuttavuus. En ollut semmoisesta kuullutkaan, mutta tuttavan suosituksesta uskaltauduin kokeilemaan avoimin mielin. Ei siitä ainakaan haittaa voisi olla. Reikihoito on vaihtoehtoinen hoitomuoto, jossa annetaan energiahoitoa, hoidetaan sekä fyysisiä että henkisiä sairauksia ja parannetaan yleistä hyvinvointia. Siispä sopii minulle paremmin kuin hyvin. Olen ehkä pikkuisen vietävissä tällaisten asioiden suhteen; minut saisi sinkautettua toisiin ulottuvuuksiin pelkkien kynttilöiden ja tuoksujen voimalla. Mutta lämpimien, jopa kuumien, käsien alla oli helppo uskoa niiden hoitavaan voimaan. Kokonaisvaltaisen hoidon lisäksi keskityttiin ongelmakohtiin, joita minulla tiedettiin jo entuudestaan olevan vasemmassa lonkassa ja pään alueella, sekä lisäksi sydämeen, koska sieltä "sinkoili heikkoja signaaleja" (reikihoidon termit ei vielä yhden kerran perusteella jääneet mieleen). Olen kuulemma kasvattanut sydämeeni kuoren, vanhoja arpia suojelemaan. 

Yllättävää, että hoidon aikana minussa tunnistettiin sellaisia ominaisuuksia tai luonteenpiirteitä, joista ei ollut aiemmin puhetta, mutta jotka itsekin tunnistan. Itsekriittisyys ja täydellisyyteen pyrkiminen esimerkiksi. Lisäksi hoidon aikana tuli esille sekin, että oireeni ovat painottuneet kehon vasemmalle puolelle. Aika jännää. 

Kokemus oli kaikinpuolin rentouttava. Suosittelen. Olo oli heti hoidon jälkeen lämmin ja "helpottunut". Varmasti tämä synnyttää lähipäivinä paljon pohdintaa ja itsetutkiskelua. Aloin jo heti miettimään, mitä tunnelukkoja minulla on, ja miten alkaisin niitä työstämään, jotta saisin sydämeni taas avautumaan. 

Minua varoiteltiin, että hoitoa seuraavana yönä luultavasti nukuttaa hyvin. Nukkumisen kanssa ei ole ollut enää ongelmia, ja nukuinkin, jos mahdollista, vielä paremmin. Aamulla torkutin kelloa ja yritin piiloutua peiton alle, mutta noustavahan se lopulta oli. Vieläkin ihmetyttää, miten nykyään yöunet ovat 9 tai jopa 10 tunnin mittaisia. Vasta vähän aikaa sitten kolmen tunnin uni oli normaalia. Hei, jos jollakin on uniongelmia, niin poistattakaa lisämunuaiset. Loppuu se yövalvominen. 

Toinen todella mukava asia on ollut aivosumun loppuminen. Kovasti helpottaa elämää, kun aivot eivät ole koko ajan turvoksissa ja ajatus puuromaista. Keskittyminen ja muisti vielä toisinaan takkuilee, siitä selviää parhaiten huumorilla. Ennen niin säntillinen minä ei tahdo millään muistaa ostaa kahvia ennen kuin se loppuu, jos se ei lue ostoslistassa. Tästä säikähtänyt isäntä ei tahdo enää koskaan herätä ilman aamukahvia, ja onkin ottanut huolekseen tarkistaa tilanteen joka viikko. Jokailtainen lasten harrastusrumba vaatii myös keskittymistä. Maanantai-illan harkat tuli uutena viime syksyn aikaan, ja se ei tahdo millään jäädä muistiin. Viime maanantaina lähdin käymään neljän aikaan vielä työpaikalla koneen asennuksessa, ja kohta tyttö laittaa perään viestiä "Minnekä lähdit? Harkat kymmenen minuutin päästä." Ai niin joo... Harkkojen järjestäminen useammassa paikassa on myös silkkaa kiusaamista. Eräänkin kerran väärään suuntaan lähteneenä jälkikasvu muistuttaa takapenkiltä, että harkat on tänään paikassa x. Toki muistin, kunhan testasin. Ja jos eivät takaisin tullessa kilju, että käänny tästä, niin saattaisin joskus kotipihaan kurvatessa huomata takapenkillä olevan ylimääräisiä lapsia. Pikkuneitiä tämä kaikki huvittaa, teiniltä saa vain murhaavia katseita. Nolo äiti sekoilee taas. 

Oikeasti, taisin olla liikenteessä aika vaarallinen, onneksi ei sattunut mitään (muuta kuin yhdet sakot, yksi varoitus ja muutamia läheltä piti -tilanteita). Kyllä se on aika tärkeää, että pää toimii ja ajatus kulkee.