"Vain kokenut voi kertoa kokemuksesta." Näinhän se on. Minä olen kertonut omista kokemuksistani sekä täällä blogissa että muutenkin kaikille, ketä nyt on sattunut kiinnostamaan. Nyt minulla on ihan pätevyys kertoa omista kokemuksista. Suoritin syksyn aikana kokemustoimintaverkoston järjestämän kokemustoimijakoulutuksen. Posti toi viime viikolla todistuksen ja rintamerkin, jota voin pitää "keikoilla", jos tämä ura tästä nyt urkenee. Syvästä rintaäänestä en ehkä vielä puhuisi, enemmänkin pienestä, hiljaisesta "anteeksi kun häiritsen" tyyppisestä soperruksesta, mutta kokemus opettaa tässäkin. 

Ero vertaistukijan ja kokemustoimijan välillä on se, että vertaistukija tukee muita samassa tilanteessa olevia, kun taas kokemustoimija voi kertoa sairaudestaan sellaisille, joilla ei ole omakohtaista kokemusta. Kokemustoimijat voivat puhua esimerkiksi sairaanhoitoalan opiskelijoille tai olla mukana kehittämässä palveluita potilaan näkökulmasta. 

Koulutus ei ollut ihan läpihuutojuttu, vaan vaati paneutumista. Ensiksikin hakijat haastateltiin. Henkilön tulee olla sinut sairautensa kanssa, ennen kun voi toimia kokemustoimijana. Itsellä tai lähiomaisella tulee olla diagnosoitu sairaus. Kokemustoimija kertoo omaa tarinaansa erilaisille kohderyhmille, joten esiintymiskammoinen ei saa olla. 

Koulutus kesti syksyn ajan. Lähitapaamisia oli kahtena viikonloppuna, ja verkkotapaamisia useampia. Matkasin tapaamisiin parinsadan kilometrin päähän, mutta se kannatti. Kyllä lähitapaamisissa on ihan erilainen yhteenkuuluvuuden ja osallisuuden tunne kuin linjojen kautta.

Samassa koulutuksessa oli henkilöitä eri järjestöistä, erilaisilla diagnooseilla. Itse menin kurssille Invalidiliiton Harvinaiset-yksikön kautta. Muita harvinaisia ei ryhmässä ollut, mutta sairaus yhdisti meitä kaikkia. Kurssilaiset olivat aivan mahtavia persoonia, jokaisella oma tarinansa. Oli opettavaista ja sykähdyttävää kuulla muita. Kaikkia yhdisti positiivisuus ja eteenpäin suuntaava asenne. Aina ei oo helppoo, mutta sairaus ei estä elämää. No ei kai tämmöiselle kurssille negiksiä voisi tullakaan. Mustaa oli ainoastaan huumori. "En kuollut tänäänkään", kuultiin useasti naurun remakan säestyksellä. 

Koulutuksessa harjoiteltiin oman tarinan esittämistä yleisölle ja tehtiin "myyntivideot". Koulutukseen kuului myös näyttötyyppisesti harjoitusluennon pitäminen omalle taustajärjestölle. Todella hyviä harjoituksia, eipähän tarvitse ihan kylmiltään lähteä esiintymään. 

Harvinaissairaalle ei varmasti hirveästi keikkoja ole luvassa, ainakaan omalla paikkakunnalla. Nykyään voi onneksi hyödyntää verkkotapaamisia. Näytönkin suoritin omasta kotoa käsin, kuulijoita oli ympäri Suomen.

Kokemustoimijakeikkoja odotellessa pääsin jo kertomaan oman tarinani ihan oikealle yleisölle, kun osallistuin Luustokurssille vertaisohjaajana. Kovasti jännitti, mutta hyvin se taisi mennä. 

Mukavaa itsenäisyyspäivää ja joulun odotusta!