Kokeilen mielelläni kaikkea uutta, ja tässä sitä taas ollaan.

Synkkänä ja pimeänä talvi-iltana huomasin somessa ilmoituksen, jossa Sydänjuuren hoitolan Sari etsi kokemusasiakkaita Access Bars rentoutushoitoihin. Tarjolla oli kolmen kerran sarjahoito edullisempaan hintaan, vastineeksi kokemusten jakamista ennen ja jälkeen hoitojen. Access Bars ei sanonut minulle yhtään mitään, mutta pikainen googlaus kertoi, että kyseessä on pään alueelle kohdistuva rentoutushoito, jonka seurauksena mm. stressi vähenee, mieli kirkastuu ja olo on rauhallisempi. Kun hoidon luvattiin auttavan myös unettomuuteen ja aivosumuun, oli helppo vastata, että mukana ollaan. Siinä kohtaa takana oli viiden huonosti tai ei ollenkaan nukutun yön putki, millä saattoi olla vaikutusta päätöksentekoon. Varmistin toki ensin, ettei hoitojen tekemiselle ole mitään terveydellisiä esteitä. Ei ollut, vaan Access Bars sopii kaikille. Niinpä varasin saman tien itselleni kolme hoitokertaa 1-2 viikon välein. 

Access Bars hoidossa kosketetaan kevyesti pään alueen energiapisteitä. Tunnin kestävän hoidon aikana makasin selälläni mukavalla hoitopöydällä, lämpimän viltin alla. Hoito aloitettiin painamalla lyhyesti tiettyjä pisteitä päässä, jalkapohjissa ja kämmenissä, mutta loppuaika keskityttiin pään alueelle. Kunkin alueen kosketus kesti yllättävän kauan. Hoitajan kylmät sormet lämpenivät pian ja kosketus tuntui välillä jopa kuumalta. Tunnelmallisen huoneen hämärä valaistus ja taustalla kuuluva kohinaääni auttoivat rentoutumaan.

Keholliset tuntemukset

Hoidon aikana tavoitteena on rentoutua ja päästää irti, mutta väistämättä tuli kuulosteltua, mitä kehossa tapahtuu. Ensimmäisellä kerralla rintakehällä oli lämmin tunne, jalkoja sen sijaan paleli. Sormissa ja vasemmassa jalassa tuntui hetkittäistä pistelyä. Seuraavilla kerroilla en huomannut mitään erikoista kehossa. Jotkut voivat tuntea hoidon aikana kipuakin.

Kohinaäänestä huolimatta kuulin koko ajan oman tinnitukseni (voi kun joku viisas keksisi siihen hoidon). En antanut sen häiritä, mutta panin kuitenkin merkille, että tinnitus kuului ihan selvästi koko ajan. Arjessa en aina edes huomaa tinnitusta, ja siksi tuntuikin hassulta, että nyt se ikään kuin voimistui.

Mielen pyörremyrskystä välitilaan, ja kaikkea siltä väliltä

On kuulemma tavallista, että hoidon aikana ajatukset saattavat laukata villistikin, ja näin kävi minullekin. Rentoutuminen ja mielen tyhjentäminen ei aina onnistu, vaikka puitteet olisivat kuinka hyvät. Ensimmäisen hoidon aikana ajatukset pyörivät edellisten ja tulevien päivien tapahtumissa. Toisella kerralla kelasin ensin kaikki työasiat alta pois, ja sitten pystyi paremmin rentoutumaan. Se oli varmasti tarpeellista, sillä kun työasiat oli käsitelty, niitä ei tarvinnut miettiä koko viikonloppuna. Hoidon ajoittaminen työviikon jälkeen, ennen vapaan alkamista, on siinä mielessä ihan viisasta.

Vaikka ajatukset vaeltelivat hoidon aikana laidasta laitaan, olin hetkittäin ihan omissa olotiloissa, joista välillä hätkähdin takaisin tähän maailmaan. Olo oli kuin unen ja valveen rajoilla, välitilassa. Sitä tiedosti koko ajan, missä on, mutta oli kuitenkin jossain muualla. Aika hämmentävää, mutta myös vapauttavaa. Ei tarvinnut tehdä eikä ajatella yhtään mitään, olla vain, siinä hetkessä. Autuasta. Ajantaju katosi kokonaan.

Verenpaine ja syke

Koska olin kokemusasiakas, minulta mitattiin verenpaine ennen ja jälkeen hoitojen. Normaalisti sitä ei mitata, mutta kokemusasiakkuuden tavoitteena oli seurata hoitojen vaikuttavuutta, ja verenpaine on yksi keino mitata sitä. Vointini oli ihan normaali, mutta verenpainelukemat olivat tapissa, joka kerralla. Luulisi, että verenpaine laskee, kun pötköttelee tunnin hemmoteltavana, mutta ei minulla. Verenpaine oli yhtä korkea tai jopa korkeampi hoidon jälkeen. Noh, verenpaineeni on ollut korkea myös kotimittauksissa viime aikoina. Jos (ja kun, kuten minulla) korkean verenpaineen taustalla on joku sairaus, ei sitä saa rentoutushoidolla tippumaan, vaan on selvitettävä juurisyy. Minun tapauksessani verenpainetta voi nostattaa esimerkiksi suolahormonin liian korkea annostus tai joku muu sairauteeni liittyvä syy. Kävinkin jo verikokeissa, ja odottelen nyt, että lääkäri ehtii katsomaan tulokset.

Sykkeet sen sijaan laskivat ihan merkittävästi, mikä kertoo siitä, että hoitohetki oli rentouttava.

Fiilikset hoidon jälkeen

Kaikki hoidot tehtiin kiireisen työviikon päätteeksi joko perjantaina tai lauantaina, joten menin hoitoihin väsyneenä, mutta hyväntuulisena ja avoimin mielin. Välittömästi hoitojen jälkeen olo oli rentoutunut ja jotenkin helpottunut. Ensimmäisen hoidon jälkeen olin muutaman päivän äärettömän väsynyt, jopa voimaton. En jaksanut tehdä mitään ylimääräistä. Olin ehkä jopa vähän pettynyt; hoidonhan piti antaa energiaa ja kirkastaa ajatuksia. Tarkemmin asiaa ajateltuani järkeilin, että väsymys taisi olla kehon merkki siitä, että nyt tarvitaan lepoa ja pitää hidastaa tahtia. Olin varmasti levon tarpeessa.   

Toisen hoidon jälkeen olo oli selvästi virkistynyt ja energinen. Mieli oli kirkas ja olo rentoutunut koko viikonlopun. Kolmannen kerran jälkeen olo oli sitten jotain noiden väliltä: ei väsynyt, mutta ei niin virkeäkään. Seesteinen, sanoisin. Aika mielenkiintoista, että sama hoito voi vaikuttaa noinkin eri tavoin. Ehkä hoito vastaa tarpeeseen.

Hoidon jälkeen voi kuulemma tulla erilaisia olotiloja ja ajatuksia, kun mieli alkaa työstämään työstämistä vaativia asioita. Kuulostelin tietenkin itseäni, mutta en huomannut mitään erikoista. Ajatukset pyörivät ihan samoissa työ-, parisuhde- ja teini-ikäisten lasten ongelmissa kuin olisi pyörinyt ilman hoitoakin. Kolmeen viikkoon mahtui ylä- ja alamäkiä niin töissä kuin kotona, ja näin jälkeen päin ajatellen, selvisin niistä vähemmällä stressillä ja murehtimisella kuin yleensä. Voisiko se kenties olla näiden hoitojen ansiota?

Yhden selkeän muutoksen huomasin: nukuin tämän hoitojakson aikana todella hyvin. Heräilin öisin muutamia kertoja, kuten normaalistikin, mutta sain unen päästä kiinni uudestaan. Nukuin joinakin aamuna jopa kellon sointiin saakka, mikä on todella harvinaista. Myös älykellon raportit todistivat samaa; unen laatu parani ja yöunet olivat pitemmät. Mahtavaa.

Summa summarum

Sanoisin, että mielenkiintoinen kokemus, ja suosittelen lämpimästi kokeilemaan, jos yhtään kiinnostaa. Sarjahoitona toimi hyvin, sillä jokainen kerta oli erilainen. Ensimmäinen kerta oli kuulostelua, seuraavilla tiesi jo, mitä tuleman pitää, ja rentoutuminen oli helpompaa.

Olen kokeillut muitakin vastaavanlaisia hoitoja: Reiki, Brain Relief, äänimaljarentoutus. Hiljattain testasin myös Auvo-hoidon, joka on Brain Reliefin pikaversio. Käytännössä sama hoito lyhyemmässä ajassa. Näille mielen hyvinvointia tukeville hoidoille on varmasti tarvetta ja paikkansa tässä stressaavassa tietoähkytulvassa. Eiväthän nämä hoidot ihan halpoja ole, mutta hei, eikö omaan hyvinvointiin ja hyvään oloon satsaaminen mene ihan hyvään tarkoitukseen? Ihan jatkuvasti ei tällaisissa hoidoissa raski käydä, mutta silloin tällöin, stressin lievittämiseksi tai hemmottelun tarpeeseen, ihan varteenotettava vaihtoehto.