Odotettu myoomien poistoaika koitti vihdoin – sekin oli jo kertaalleen peruttu ja siirretty. Minullahan oli siis kohdussa useampia myoomia, joita ei voitu poistaa tähystyksessä, vaan tarvittiin järeämpiä aseita, nukutuksessa tehtävässä toimenpiteessä. Ilmoittauduin toimenpideyksikköön lokakuisena torstaipäivänä niinkin myöhään kuin klo 11, mikä on tällaiselle aamuvirkulle kidutusta, kun ravinnottahan sinne piti mennä. Nälän kanssa ei tullut ongelmia, on vissiin sen verran vararavintoa kertynyt, mutta juomisesta haaveilin kurkku kuivana pitkin päivää. Paikan päälle saavuttaessa sain vielä kuulla, että kiireellisten tapausten vuoksi luvassa oli odotusta, ja odottelinkin omaa vuoroa kolmisen tuntia. Kaikki somesisällöt siinä tuli selailtua eestaas ja vielä jäi aikaa ihan vaan olla ajatustensa kanssa.  

Kun oma vuoro sitten koitti niin eipä siinä kauaa nokka tohissut. Lääkäri jututti ensin ja kertoi toimenpiteestä ja sen vaaroista, kuten kohdun puhkeutumisesta, veden kulkeutumisesta vatsaonteloon ja suolien tökkimisestä, joita yritetään kuitenkin välttää. Varoitteli myös, että kun on useampi myooma, niin saatetaan joutua ottamaan uusi sessio. Ja myoomillahan on mahdollista uusia niin kauan kuin hormonitoiminta pelaa. Lopuksi kysyi, että mennäänkö, ja eipä siinä ollut enää perääntymistä. Itse toimenpidettä enemmän minua jännitti, miten Addisonin tauti otetaan huomioon. Pyynnöstäni lääkäri oli konsultoinut endokrinologia ja minua oli ohjeistettu ottamaan tupla-annokset kortisonia toimenpideaamusta lähtien kolmen päivän ajan. Leikkauksen yhteydessä minulle annettaisiin kortisonia myös suoraan suoneen.  

Sitten saliin ja siellä neljä-viisi henkilöä hääräsi ympärillä neulojen, letkujen ja mittareiden kanssa. Toivotettiin hyvät yöt ja käskettiin henkäistä nukutusainetta. Seuraava muistikuva on sitten heräämöstä pari tuntia myöhemmin. Nukutuksesta herääminen on maailman inhottavin tunne (tai no, ehkä pitäisi olla onnellinen siitä, että ylipäätään heräsi). Väsytti, huimasi, kurkkua kuivasi edelleen ja paleli niin paljon että tärisin. Alavatsaa juili, ja sainkin siihen heti nestemäisen, ällöttävän makuisen lääkkeen, joka helpotti kipua nopeasti. Lääkäri kävi pikaisesti kertomassa, että hyvin olivat saaneet myoomia poistettua. Kierukka oli pitänyt poistaa ja laittaa uusi tilalle, minkä takia määräsi kolmen päivän antibioottikuurin kipulääkkeiden lisäksi. Sairaslomaa kolme päivää ja kontrollikäyntiaika kuukauden päähän. 

Hoitaja toi lämpöpeiton ja kehotti ottamaan vielä pienet tirsat. Sitä en kuitenkaan tohtinut tehdä, sillä ajattelin, että minähän kuorsaan ilman uniapneakiskoa, ja sepäs vasta olisi noloa. Veikkaan, että tuossa tilanteessa hoitajia ja muita kanssaherääjiä ei kuitenkaan kiinnosta, kuorsaako joku vai ei. Lepäilin siinä hetken aikaa huonovointisena, kunnes hoitaja tuli houkuttelemaan pystyasentoon ja välipalan syöntiin. Olin koko päivän haaveillut siitä hetkestä, kun saan taas syödä, mutta ruokaa ei tehnyt yhtään mieli. Otin kuitenkin leipää teen kanssa ja olokin helpottui sen jälkeen. Pääsin siitä sitten vaihtamaan omat vaatteet ja soittamaan kyytiä kotiin.  

Päivä oli pitkä ja oli helpotus päästä kotiin. Nyt otan muutaman päivän ihan iisisti, ja toivotaan, että myoomat eivät enää palaa.