Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä


lauantai, 1. elokuu 2020

Plan B

Menin Ouluun lääkärin vastaanotolle toiveikkaana, odottaen kuulevani, että kasvain on löytynyt, se poistetaan mahdollisimman pian, oireet häviävät hiljalleen ja pääsen jatkamaan normaalia elämää. Näin Cushingin tautia yleensä hoidetaan. Vaan ei, ei mennyt käsikirjoituksen mukaan tämäkään.

Lääkäri kertoi, että elimistöni tuottaa hillittömät määrät kortisolia (labratuloksia edellisessä postauksessa). Kortisolin tuotantoni on päinvastainen kuin pitäisi; tavallisesti kortisolin tuotanto on korkeimmillaan aamulla ja laskee yöksi, minulla se sen sijaan lisääntyy iltaa kohti. Myös aamuarvo oli huomattavan korkea normaaliin verrattuna. Elimistö on jatkuvasti stressitilassa ja käy ylikierroksilla. Olen todennäköisesti sairastanut tautia jo ainakin sen kolme vuotta, siitä lähtien kun korkea verenpaine huomattiin. Tauti on jo ehtinyt tehdä kaikenlaisia tuhoja ja hoidon suhteen ei pidä viivytellä.

Kävimme läpi pitkää oirelistaani ja lääkäri myönteli kaikkien liittyvän Cushingiin. Minulla on kuulemma Cushingoidi habitus; etenkin reisissä lihasmassa on vähentynyt, vatsa on pömppö, kasvot pyöristyneet ja iholla aknea. Lääkäri otti minusta kuvia, niin voidaan sitten myöhemmin verrata lähtötilanteeseen. Tapaustani on käsitelty ja käsitellään jatkossakin yhteistyössä useiden lääkäreiden kanssa, joten kuvat auttanevat myös niitä, joita en näe livenä. Lääkäri teki perustutkimuksen ja pyysi mm. menemään kyykkyyn. Alas kyllä pääsen, mutta ylös noustessa tulee otettua tukea. Olen kyllä harmikseni itsekin jo huomannut, että lihasvoimat ovat heikentyneet. Eipä enää noustakaan penkiltä ylös tai kiivetä portaita ihan tuosta vaan.   

Kasvainta on etsitty kuvantamalla koko kroppa kertaalleen, munuaiset kahdesti ja aivolisäke kolme kertaa. Muut tutkimustulokset viittaavat aivolisäkeperäiseen kasvaimeen, mutta viimeisimmässäkään pään kuvauksessa kasvainta ei näkynyt. Aivolisäkkeessä on kysta, mutta se on harmiton. Todennäköisesti kasvain on vain 1-2 mm kokoinen, eikä siksi näy kuvissa.   

Paras vaihtoehto taudin hoitoon olisi poistaa kasvain, mutta koska sitä ei löydetä, lääkäri esitteli plan B:n, varasuunnitelman. Herneen kokoisen aivolisäkkeen operoiminen on sen verran iso juttu, että sitä ei lähdetä tekemään, ellei olla 100 % varmoja. Niinpä lääkäri ehdotti, että poistetaan molemmat lisämunuaiset.  

Kortisolin tuotannossa aivolisäke käskyttää ja lisämunuaiset tekevät työn. Kun lisämunuaiset poistetaan, aivolisäke käskyttää edelleen, mutta kukaan ei tee työtä eli tuota kortisolia. Elimistön oma kortisolin tuotanto lakkaa kokonaan, ja puhutaan Addisonin taudista. Koska kortisoli on kuitenkin elimistölle elintärkeä, tarvitaan korvaushoitoa loppuelämäksi. Korvaushoidosta käytiin vain lyhyt keskustelu, kuulemma sen aika on myöhemmin. Sen verran olen kuitenkin ymmärtänyt, että lääkitys "räätälöidään" henkilökohtaiseksi ja sitä säädetään tilanteen mukaan. Stressaavissa tilanteissa, tai esimerkiksi sairaana ollessa annostusta pitää nostaa. Kriisitilanteissa voi seurata pyörtyminen ja läheisten tulee osata pistää kortisonia suoraan lihakseen.

Kyseessä on iso päätös, eikä lääkäri halunnut olla yksin vastuussa. Minun tapaukseni käydään vielä läpi lääkärien kokouksessa parin viikon päästä. Siellä pohditaan vielä kaikki vaihtoehdot, ja mikäli muita parempia ideoita ei tule, lisämunuaiset poistetaan. Leikkaus itsessään on kuulemma helppo ja tehdään tähystämällä. Sairaslomaa tulee kolmisen viikkoa.

Vaikuttaa siltä, että tässä pelissä ei voi voittaa. On vain huonoja vaihtoehtoja. Nyt käydään vaihtokauppaa; Cushingin tauti poistuu, mutta saat vaihdossa Addisonin taudin. Veemäisiä tauteja molemmat. Kuten Cushing, Addison on myös harvinainen sairaus. Cushingissa elimistö tuottaa liikaa kortisolia, Addisonissa sitä on liian vähän, eli ne ovat toistensa vastakohtia. Erona on se, että Addisonia voidaan hoitaa lääkkeillä, joten sille plussat siitä. Cushingin kanssa ei voi elää (ainakaan pitkään), eikä siihen ole olemassa pitkäaikaiseen tarkoitukseen olevaa lääkitystä.

Tunteet ovat ristiriitaiset, enkä oikein tiedä, mitä tästä ajatella. Toivoin niin kovasti, että kasvain olisi löytynyt ja se olisi voitu poistaa. Nythän se jää sinne jonnekin lymyämään. Mielestäni paras tapa korjata ongelma on poistaa juurisyy, eikä korjata sitä jollain muulla ratkaisulla. Mennäänkö tässä ojasta allikkoon? Kysyin lääkäriltä, voiko kasvain aiheuttaa ongelmia myöhemmin, ja onhan se mahdollista. Se voi päättää kasvaa isoksi ja aiheuttaa ongelmia sen vuoksi. Lisäksi minua arveluttaa olla loppuikäni riippuvainen korvaushoidosta. Miellän itseni aika stressiherkäksi ihmiseksi, onko lääkityksen kanssa sitten hirveästi säätämistä? Kotiväkikin jo panikoi, että et sitten ala pökräilemään päivittäin :) Tokihan sen kanssa oppii elämään, pakkohan se on. 

Kysyin neuvoa myös fb:n vertaistukiryhmästä, ja siellä ehdotettiin pyytämään vielä aivolisäkkeeseen kohdistuvia lisätutkimuksia. On kuulemma olemassa tutkimus (IPSS), jolla on mahdollista paikallistaa niinkin pienet kasvaimet, jotka eivät löydy kuvantamalla. Ryhmässä pyydettiin harkitsemaan tarkkaan, sillä lisämunuaisten poisto on lopullinen, poiston jälkeen niitä ei saa takaisin. Lisämunuaisten poisto voi myös aktivoida kasvaimen kasvamaan, jolloin se pitää/voidaan leikata. Toki löytyi myös positiivisia kokemuksia, eräs sanoi lisämunuaisten poiston olleen elämänsä paras päätös. Tässä on nyt taas pienelle ihmiselle mietittävää vähäksi aikaa.

Koska kalium-arvot olivat laskusuunnassa, lääkitys tuplattiin. Otan nyt kaksi tablettia aamulla ja kaksi illalla. Verenpaineeseen lisättiin aamuun puolikas tabletti. Kilpirauhasarvo oli matala, joten niiden osalta tehdään vielä lisätutkimuksia, samoin lääkäri määräsi jotain muitakin verikokeita vielä. Myös kutsu OYS:n silmäpolille glaukoomatutkimuksiin tuli, aika on syyskuussa.

Kävin tällä viikolla myös osteoporoosin kontrollissa. D-vitamiini- ja kalkkiarvot olivat normaaleja (lonkkamurtuman aikaan D-vitamiini oli 47 nmol/l, nyt se on 97. Viitearvo on yli 50. Kalsium oli 2.25 mmol/l, murtuman aikaan 2.16. Viitearvot 2.15-2.51 mmol/l). Luuntiheysmittauksessa arvot olivat pysyneet suurin piirtein samoina, ainoastaan oikean lonkan lukema oli pikkuisen huonontunut. Lääkäri oli iloinen, että tilanne oli pysynyt samana eikä pahentunut. Koska osteoporoosi johtuu Cushingista, luulääkitystä ei aloiteta, vaan hoidetaan ensin Cushing alta pois. Hoitoa jatketaan D-vitamiini- ja kalkkilisillä, ja luuntiheys mitataan uudelleen kahden vuoden päästä.

Loppukevennyksenä; somessa tuli vastaan tällainen kuva, aika hauska. Nimim. halutaan rahat takaisin viallisesta kropasta :)

 

refund.jpg

tiistai, 28. heinäkuu 2020

Labratuloksia ja silmäoireita

Pari viikkoa sitten suoritin neljän päivän testirumban (valmisteluista voit lukea täältä). Tutkimuksissa mitattiin kortisolipitoisuuksia eri vuorokauden aikoina verestä, syljestä ja virtsasta. Malttamattomana olen kytännyt tuloksia Kanta -palvelusta harva se päivä, ja vihdoin kaikki tulokset ovat luettavissa.

Vuorokausivirtsan kortisolipitoisuuksien tuloksissa viitearvo on 30-144 nmol, minun tulos oli 1722 nmol. Siis haloo, tuhatseitsemänsataa! Tuohan on moninkertainen viitearvoihin verrattuna. Ko. lukema oli reilusti koholla jo keväällä, silloin se oli 958. Virtsan määrä oli 6700 ml, aiemmilla kerroilla se on ollut 3800 ja 4300 ml. Noususuunnassa siis tuokin. Normaalisti ihminen virtsaa 1 - 1,5 litraa vuorokaudessa, aika älyttömiä nuo minun määrät. Minua janottaa jatkuvasti ja juon päivän aikana paljon vettä, jotain häikkää täytyy olla nestetasapainossa. Jano ja suuret virtsamäärät ovat vesitystaudin eli diabetes insipiduksen oireita.

Sylkitestin viitearvo on alle 3 nmol/l, minun aamuarvo oli 6.2 nmol/l ja keskiyön arvo 13.2 nmol/l. Aiemmin keväällä keskiyön tulos oli 10.1.

Kortisoliarvot ovat siis selkeästi koholla. Muiden testien tuloksista en osaa vetää selkeitä johtopäätöksiä. Deksametasonikokeessa otettiin illalla lääke, ja arvo mitattiin aamulla. Tulos oli 86 nmol. Normaali tulos on alle 50, poikkeava yli 100. Hmm, tämä nyt oli siltä väliltä. ACTH-kokeella käsittääkseni saadaan osviittaa siitä, onko kyseessä aivolisäke- vai lisämunuaisperäinen tauti. Tulos oli 17.6 ng, viitearvo on alle 46. En osaa tulkita tätä, pitää odottaa lääkärin tulkinta.

Verikokeissa muita poikkeamia olivat hieman koholla olevat leukosyytit sekä alle viitearvojen olevat glukoosi, tyreotropiini ja kalium. Kaliumarvo oli laskenut 3.1:een, sen viitearvo on 3.5 - 4.8 mmol/l. Matalimmillaan se on ollut vuosi sitten, 2.8. Jännä, että kalium on laskussa, vaikka minulla on siihen lääkitys. Minulla on ollut viime viikkoina hengenahdistusta, ja luulenpa, että se johtuu kaliumin puutteesta. Samoin verenpainemittari ilmoittaa rytmihäiriöistä joka mittauksella.   

Vielä pari päivää ja pääsen lääkärille! Eniten jännittää, mitä pään magneettikuvissa näkyi, vai näkyikö mitään. Toivon todella, että lääkärillä olisi nyt selkeä näkemys, mitä seuraavaksi tehdään. Haluan hoitoa tähän sairauteen.

Silmän verenpurkauma alkaa hiljalleen parantua, vaikka ikävän näköinen se on vieläkin. Myös toiseen silmään tuli pienempi verenpurkauma. Kävimme viikonloppuna pääkaupunkiseudulla sukuloimassa, ja pääsin Helsingissä käymään silmälääkärillä. Silmänpaineet olivat edelleen koholla, mutta ei niin paljon, että se välttämättä aiheuttaisi purkaumia. Tosin paineet pitäisi kuulemma mitata aamulla, jolloin ne ovat suurimmillaan. Minun kaikki mittaukset on tehty iltapäivällä tai illalla, ja verenpurkaumat ovat aina ílmaantuneet aamulla. Silmänpaineen ja toistuvien verenpurkaumien takia sain lähetteen Ouluun lisätutkimuksiin. Glaukoomatutkimukset on tehty vuosi sitten, ja ne tehdään nyt uudelleen. Nyt ei saisi rasittaa itseään eikä nostella mitään painavaa. Taidankin pitää tänään lepopäivän ja nauttia viimeisistä lomapäivistä :)

tiistai, 21. heinäkuu 2020

Haaveena pitkät juoksulenkit

Minulla on missio. Tahdon takaisin rakkaan juoksuharrastuksen pariin. Hurahdin juoksemiseen ehkä nelisen vuotta sitten, ja ennen lonkkamurtumaa tein sulan maan aikaan viiden-kymmenen kilometrin pituisia lenkkejä kolmisen kertaa viikossa. Talvisin harrastus oli tauolla mukavuussyistä, toki juoksin kuntosalin juoksumatolla aina kun siihen oli mahdollisuus. Voi että kaipaan pitkiä juoksulenkkejä, hyvällä säällä, musiikin antaessa tahtia. Juoksu oli niin mun juttu, ehdottomasti paras tapa nollata pääkoppa!

Viime kesänä en juossut metriäkään, koska käveleminen oli keppien varassa. Harrastukset vaihtuivat juoksusta, zumbasta ja vaeltamisesta ristikoiden tekemiseen. Pisimmät lenkit suuntautuivat postilaatikolle ja takaisin, ja kaupassa piti turvautua pyörätuoliin. Ai että pisti kärsivällisyyden koettelemukselle. Aktiivinen elämä vaihtui kertaheitolla kiireettömään neljän seinän sisällä olemiseen. 

Helmikuisen korjausleikkauksen jälkeen asetin kuntoutumiselle tavoitteeksi juosta kymppikilometri loppukesästä. Onneksi en sanonut ääneen, minkä vuoden loppukesästä oli kyse, nyt nimittäin näyttää siltä, että saatoinkin tarkoittaa ensi kesää... Juoksulenkit entiseen tapaan kolme kertaa viikossa voin unohtaa suosiolla. Hauras luustoni on altis rasitusmurtumille, ja vaikka juoksu olisi kuinka kivaa, lonkkaa (tai mitään muutakaan) en tahdo murtaa enää koskaan. Niinpä otin tavoitteeksi juosta yhden lenkin viikossa. Alkuun hiljaiseen tahtiin ja pari kilometria kerrallaan, siitä pikku hiljaa matkaa pidentäen ja vauhtia kasvattaen. Pääsin jo neljän kilometrin lenkkeihin, kunnes pari viikkoa sitten tuli takapakkia, kun lapioin hiekkaa uuteen kukkapenkkiin. Seurauksena selkä ja lonkka menivät niin kipeäksi, että sängystä tai tuolilta nouseminen vaati syvän keskittymisen ja kymmenkunta kirosanaa. Ei puhettakaan että juoksemaan olisi päässyt. Hatunnosto ruumillisen työn tekijöille, minusta ei olisi lapion varteen. Kyllä toimistotyö on mukavaa.

Juoksu on siis ollut tauolla reilut pari viikkoa, mutta tänään päätin että nyt saa riittää. Jo postilaatikon kohdalla kinttu antoi ymmärtää, että tänään ei juosta. Jaahas, no mennään sitten reipasta kävelyä. Jalka on monesti ennenkin ollut lenkille lähdettäessä hankalassa asennossa, mutta kun ei anna periksi, se asettuu kohdilleen ja askel helpottuu. Niin kävi tänäänkin, ja loppujen lopuksi sain juostua 2,5 kilometriä. Mahtavaa! Kymppikilometriin on vielä matkaa, mikä pikkuisen ottaa aivoon tällaista heti-kaikki-mulle -luonnetta, mutta näillä mennään. Juoksun lisäksi olen kuntouttanut itseäni sauvakävelyllä ja kuntopyöräilyllä. Vesijuoksu palaa ohjelmaan, kunhan uimahalli taas avautuu. Näillä eväillä hitaasti mutta varmasti takaisin kuntoliikkujaksi :)  

Silmä näyttää verenpurkauman takia ihan hirveältä, veri on nyt levinnyt vielä laajemmalle alueelle. Koetan pysyä kotosalla ihmisiä pelottelemasta. Kävin optikolla mittauttamassa silmänpaineet, ja ne olivat koholla (20/23), mutta ei niin paljon, että se aiheuttaisi verenpurkaumia. Syy toistuville verenpurkaumille pitää selvittää, mutta sain silmälääkärille ajan vasta kolmen viikon päähän.

silm%C3%A43.jpg

 

Yöunet ovat edelleen lyhyitä, mutta lomalla ollessa voi päivisin levähtää eikä tarvitse tehdä "aivotyötä". Aivosumuakaan ei ole ollut moneen päivään, siitä olen äärettömän kiitollinen. Tänään on hyvä päivä.

 

el%C3%A4t%C3%A4ysill%C3%A4.jpg

sunnuntai, 19. heinäkuu 2020

Verisuonet katkeilee

Ja taas. Kolmannen kerran kuukauden sisään silmästä katkesi verisuoni. Edellinen ehti juuri ja juuri parantua, kun taas sama silmä lehahti tulipunaiseksi. Olin suoristamassa hiuksiani, kun tunsin, että silmässä tapahtui jotain. Silmän sisänurkkaan nousi veriröllykkä, joka levisi puolen silmän alueelle. Punainen alue on ollut joka kerta edellistä isompi, ja tällä kertaa silmän pinnalla on myös verihyytymä, ällöttävää. Voi Cushing minkä teet, nyt yrität vahingoittaa silmiäni.

Silmän verenpurkaumat eivät ole vaarallisia, mutta eihän tämä voi normaalia olla, että niitä alkaa olla jatkuvasti. Myös silmän pinnalla oleva verihyytymä huolestutti, joten soitin päivystävälle sairaanhoitajalle, voisinko tulla näyttämään silmää. Kerroin sairaushistoriani ja kyselin, liittyykö tämä mahdolliseen aivokasvaimeen. Konsultoituaan myös lääkäriä sairaanhoitaja sanoi, että liittynee ennemminkin korkeaan verenpaineeseen, ja että eipä sille mitään voi, turha tulla näyttämään. Koska näen silmällä, eikä minulla ole tunnetta, että silmä pullistuu, se ei liity kasvaimeen. Sairaanhoitaja oli sen sijaan huolestunut verenpaineesta (ko. aamuna lukemat 132/95), se pitäisi kuulemma ehdottomasti saada alemmas.

Silmä on aika pelottavan näköinen (huonolaatuinen kuva, kännykkä kaipaisi päivittämistä). Olen punasilmäinen ja -tukkainen noita-akka :)

silm%C3%A42.jpg

Google kertoo, että kyseessä on sugillaatio eli sidekalvon alainen verenvuoto. Siis mustelma silmässä. Se ei ole kipeä ja paranee itsestään. Kohonnut verenpaine on altistava tekijä. Mietin, että Cushingin tautiinhan kuuluu mustelmaherkkyys, päteeköhän se myös silmiin...

Näin digiaikaan on muuten hienoa, että diagnoosin voi tehdä helposti itse. Voisin viettää tuntikausia googlettamalla oireita ja labratuloksia, kunnes saan johtopäätöksenä jonkun diagnoosin. Yleensä se on vähintäänkin syöpä, hah :)   

Aiemmin tehtyjen testien tuloksia on alkanut pikku hiljaa tippumaan Kanta-palveluun. Kalium -arvot ovat matalat, vaikka siihen on lääkitys. Leukosyytit ovat koholla, glukoosi matala. Kortisolia mittaavista testeistä suurin osa vielä puuttuu, keskiyön sylkitestin tulokset olivat vieläkin korkeammat kuin edellisellä kerralla. Armoton googlettaminen ei ole tuonut näihin vastauksia, joudun siis odottelemaan lääkärin tulkintaa. Voi että odottavan aika on pitkä. Toisaalta toivoo, että aika kuluisi, toisaalta ei, koska lääkärinaika on viimeisimpinä lomapäivinäni. Harmittaa, kun loma kuluu tutkimusten merkeissä, eikä oikein osaa nauttia lomasta. Kävin tällä viikolla luuntiheysmittauksessa, ja huomenna taas verikokeisiin. No, en anna tämän lannistaa, vaan yritän kuitenkin nauttia auringosta ja vapaapäivistä puuhastelemalla lasten kanssa!

tiistai, 14. heinäkuu 2020

Tähkäpää (eiku hiirenhäntä)

Hiukseni ovat ohentuneet valtavasti sairauden myötä. Entisestä pitkästä ja paksusta tukasta on jäljellä muisto vain. Kampaajani on kysellyt viime käynneillä, onko hormonitoiminnassani tapahtunut jotain muutosta, kun päässäni on niin paljon katkenneita hiuksia, ja hiukset ovat ohuet ja huonokuntoiset. En keksinyt muuta selitystä kuin verenpainelääkkeet, mutta nythän se syy selvisi; liikakortisoli tuhoaa myös hiukset. Viimeksi kampaaja ei suostunut laittamaan toivomiani vaaleita raitoja, sillä hiukset olivat jo silloin liian huonossa kunnossa siihen. Kampaaja lohdutteli, että myös uutta hiusta pukkaa tulemaan. Valitettavasti se näkyy pienenä kiharana, josta en tykkää ollenkaan. 

Koronan takia kampaajalla käynti on venähtänyt, ja toisaalta myös sinnittelin lomalle asti, ennen kuin varasin ajan. Moni muukin oli tainnut suunnitella samoin, sillä aikaa ei meinannut saada millään. Mutta vihdoin pääsin hemmoteltavaksi. Kampaajalla käynti on aina luksusta, kun saa vain olla ja nauttia. Lonkkaleikkauksen jälkeen tosin pitkään paikallaan istuminen tietää sitä, että loppupäivä könkätään kipeällä ja turvonneella kintulla.

Tältä hiukseni näyttivät ennen Cushingia:

hiukset%20ennen.jpg

Nyt hiukset ovat ohuet ja katkeilleet. Letille laitettaessa huomaa, että tukkaa on onnettoman vähän. Tuloksena on surullinen hiirenhäntä.

cushing%20tukka.jpg

Menin kampaajalle sillä asenteella, että tee mitä tahansa, mitä tehtävissä on. Halusin pitää puolipitkät hiukset, koska pidän hiuksia paljon kiinni. Tiedostin kuitenkin sen, että latvat ovat surkeassa kunnossa, ja kaipaavat reilua saksimista. Loppujen lopuksi hiuksista saatiin terveemmän näköiset vain muutaman sentin lyhennyksellä.

Väriäkin halusin haalistuneen tilalle, kuitenkin niin, etteivät hiukset siitä enempää rasitu. Värjäyksen osalta poissuljettuja vaihtoehtoja olivat raidat ja vaaleat värit. Koska halusin jotain uutta ja piristävää, kampaaja ehdotti kuparia. Sitä sävyä minulla ei ole koskaan ollut, ja uskaltauduin kokeilemaan uutta. Värjäys tehtiin hellävaraisilla tuotteilla, ja ilman lämpövaikutusta. Nyt ollaan sitten punapäitä :)  Toivottavasti uusi väri ei korosta poskien punoitusta, joka kuuluu taudinkuvaan. 

uusi%20tukka.jpg

Ohuethan ne hiukset edelleen ovat. Olen käyttänyt Biorion-shampoota hiusten tuuheuttamiseen nyt ehkä kuukauden verran. En osaa sanoa, onko silmiinpistävää muutosta tapahtunut, mutta ei siitä varmasti haittaakaan ole. Hiusnaamioita yritän muistaa käyttää kerran-pari viikossa. Hiukseni taipuilevat minne sattuu ja menevät kiharalle, joten joudun valitettavasti suoristamaan ne päivittäin, mikä ei varmasti tee hyvää.

Aamuyön heräilyt jatkuvat edelleen. Herään pahimmillaan jo yhden aikaan, viimeistään kolmelta. Nyt lomalla ollessa olen aamuaskareiden jälkeen 8 - 9 aikoihin pitänyt lukuhetken, ja silloin uni saattaa tulla hetkeksi. Toinen lepohetki on iltapäivällä kahvin jälkeen. Torkahdukset ovat hyvin lyhyitä, ehkä kymmenisen minuuttia, mutta kyllä ne helpottavat väsynyttä ja tokkuraista oloa. 

Koska käyn muutenkin ylikierroksilla, kofeiinia tai muuta lisäpiristystä ei tarvita yhtään lisää. Olen myös huomannut, että aivosumu ja pökkyrä olo tulevat monesti iltapäiväkahvin jälkeen, joten halusin kokeilla sen pois jättämistä. Tykkään kuitenkin kahvista, ja pelkästään teehen siirtyminen tuntui pliisulta, joten vaihdoin iltapäiväkahvin kofeiinittomaan. Juon aamulla kupin teetä ja kupin tavallista kahvia, iltapäivällä kofeiinitonta kahvia. Myös teestä näkyy löytyvän kofeiinittomia versiota, nekin ovat nyt testissä.

Kulta Katriinan Relax-kahvi on muuten todella hyvää. Siihen loraus kaurajuomaa, nam!

 kofeiiniton.jpg