Kunnon kohotus aloitettiin selvittämällä lähtötaso. Fysioterapeutin teettämät kuntotestit osoittivat, että kuntoni on tällä hetkellä surkea. Osasin sitä odottaa, mutta olihan sen kuuleminen kuin märkä rätti vasten kasvoja. Minulle on tehty vastaavanlaisia testejä aiemminkin, ja kyllähän se oli järkyttävää todeta, että alas on menty kuin lehmän häntä. 

Polkupyörätestissä sain tulokseksi heikko. Muutama vuosi sitten poljin tulokset hyvin hyvä ja erinomainen. Nyt heikko, ei voi olla totta. Puristusvoima oli hieman keskimääräistä heikompi (mutta se ei kuitenkaan estä työntekoa). Lihaskuntotesteissä suurin osa tuloksista oli luokkaa 2/5. Selkälihakset ja tasapaino olivat hyvät, mutta vatsalihakset ja alaraajat heikot. En saanut yhtään (!) vatsalihasliikettä tehtyä, joten testi tehtiin kevennettynä. Hyppyvoima oli olematon, ja se kertoo alaraajaongelmista. No eipä ole tullut paljon hypittyä lonkkamurtuman jälkeen. Inbodymittaus paljasti, että lihaksia saisi olla enemmän. Aiempiin mittauksiin verrattuna rasvaa on kertynyt käsivarsiin ja ylävartaloon, mikä on Cushingille tyypillistä, ja näkyyhän se peilistäkin.

Lähtötason perusteella sain minulle sopivat liikuntaohjeet. Toivoin saavani kuntosaliohjelman, mutta höpsis, ensin pitää kuulemma saada kunto sille mallille, että voi ylipäätään mennä kuntosalille. Koska kunto on huono, kaikki rasittava liikunta on kielletty. Syke ei saa nousta liian korkealle. Sallittuja lajeja ovat uinti, pyöräily ja kävely (boooring). Kävelylle voi ottaa sauvat mukaan, mikä hieman tehostaa suoritusta. Lisäksi sain kotijumppaohjeet, mm. askelkyykkyjä ja kuminauhaliikkeitä. En tykkää niistä, joten tiedän jo etukäteen, että saattaa helposti "unohtua". Minun täytyy keksiä keino, jolla tsemppaan itseni tekemään jumpat. Ajattelin ensin pullakahveja tai suklaata palkinnoksi, mutta järkeilin, että se vesittäisi koko idean. Lääkäri ehdotti tekemään liikuntasuunnitelman ihan paperille, ja piirtämään vaikka hymynaaman suorituksen jälkeen. Niinpä askartelin itselleni liikuntasuunnitelman, johon liimaan palkinnoksi tarroja. Tarroillahan sitä lapsetkin opetettiin potalle ja nukkumaan omassa sängyssä, katsotaan, toimiiko sama systeemi aikuiselle. Jääkaapin ovessa on nyt lasten lukujärjestysten vieressä äidin liikuntasuunnitelma seuraavalle kuudelle viikolle. Tavoitteena on liikkua joka päivä, 30-60 minuuttia kerrallaan. Jumppa pitäisi tehdä kolmesti viikossa, muita lajeja fiiliksen mukaan. Näillä mennään seuraavaan fyssarin tapaamiseen asti, tavoitteena saada sitten ohjelmaan jotain muutakin. 

 

Unelmat saa helpommin toteutettua, kun asettaa selkeät, saavutettavissa olevat tavoitteet. Minä haaveilen siitä, että voisin taas juosta ja käydä zumbassa. Haluaisin myös eroon pömppiksestä ja ulkoasu voisi olla muutenkin ryhdikkäämpi. En osaa sanoa, ovatko nuo realistisia, ja jos, niin millä aikataululla toteutettavissa. Voinko koskaan enää harrastaa sellaista liikuntaa, jossa syke nousee korkealle? Kestääkö lonkka hyppimistä ja tanssiliikkeitä? Aiheuttaako kortisonilääkitys jatkossakin rasvan kerääntymistä vyötärölle ja ylävartaloon? Vetääkö osteoporoosi väkisin nikamia lyttyyn ja ryhtiä kasaan? No, se jää nähtäväksi. Joka tapauksessa, kuntoa on kohotettava ainakin niin, että jaksaa tehdä arkiaskareet ja käydä lenkillä hengästymättä. 

Minulla on siis tavoitteet ja ohjeet kunnon kohottamiseksi. Ei jää muuta kuin toteutus. Helpommin sanottu kuin tehty. Syksy vuodenaikana ei ole paras mahdollinen ajankohta kuntokuurin aloittamiselle. Pimeys ja kylmyys ei tee tästä helppoa. Paljon mukavampi on köllötellä sohvalla takkatulen ääressä kuin lähteä ulos kylmään ja pimeään. Nykyään saan käydä itseni kanssa aikamoiset neuvottelut, että pääsen ulos ovesta lenkkikamppeet päällä. Miten tässä näin kävi? Vastahan minä juoksin kolmesti viikossa, kävin kuntosalilla, zumbassa ja pitkillä kävelylenkeillä. Sain valtavasti voimaa ja energiaa liikunnasta. Liikkumaan oli päästävä, oli sää mikä tahansa. Mitä kovempi rääkki, sitä parempi mieli. Nykyään kipeydyn liiasta liikunnasta. Puolen tunnin uinti vie kaikki voimat ja joka paikkaa särkee ja pakottaa kaksi päivää sen jälkeen. Ilmankos alkaa tuntua siltä, että onko pakko jos ei tahdo. Liikunta ei olekaan enää kivaa, kun siitä tulee kipeäksi. Toivottavasti lihaskivut eivät jää pysyväksi, ja liikkumisen ilo vielä palautuu.  

Onneksi minulla oli hyvä peruskunto ennen sairastumista. Missä kunnossa olisinkaan nyt, jos kunto olisi ollut huono jo valmiiksi. Lohduttavaa on, että peliä ei ole vielä menetetty, vaan voin päästä takaisin kuntoon. Kunhan vain saan itseni ylös sohvalta. Lenkkikavereille vinkvink, että saa tulla repimään ulos lenkkipoluille.