Voi luoja, anna mun kaikki kestää. Sitä kuvitteli olevansa niskan päällä, kun vointi on yleisesti ottaen parempi. Vielä mitä, kokeillaan, vieläkö se yhden uuden diagnoosin kanssa pärjää. 

Lonkkamurtumasta on kaksi vuotta, korjausleikkauksesta reilu vuosi, ja oli tullut aika selvittää, jäikö lonkkamurtuman hoitovirheestä pitempiaikainen vaiva. Kävin sitä varten lääkärillä, joka kyseli oireeni, käänteli, väänteli ja teetti temppuja, tyyliin pääsetkö kyykkyyn? Toki, mutta ylösnoustessa joudut ehkä auttamaan. Kerroin, että jalka vaivaa enemmän tai vähemmän päivittäin, rasituksen jälkeen enemmän. Vasemman jalan liikeradat ovat suppeammat, ei puhettakaan, että voisi enää istua risti-istunnassa lattialla. 

Ero vasemman ja oikean jalan välillä on selkeä. Jos ei olisi vertailukohtaa, en varmaan edes kiinnittäisi huomiota asiaan. Mutta oikea jalka ei tunnu miltään, vasen jalka tuntuu. Askel ontuu pitkän istumisen jälkeen, ja lenkille lähtiessä jalka tuntuu olevan väärässä asennossa ensimmäisen kilometrin ajan, sitten helpottaa. Autoon istuessa ja sieltä noustessa jalat pitää heivauttaa yhtä aikaa, joskus tekee mieli nostaa vasen jalka kyytiin. Portaita ylös mennessä vasemmalle jalalle varaaminen ei tunnu kivalta. 

Lääkäri arveli, että vasen jalka olisi leikkauksen takia jäänyt lyhyemmäksi kuin toinen, mikä aiheuttaisi ongelmia. Hän ohjasi minut magneettikuvaukseen, jotta voidaan varmistua, onko leikkauskohta varmasti parantunut. No, kävin kuvissa ja lääkäri soitti vastauksista. Kuulemma luu on parantunut murtumiskohdasta täydellisesti, mikä on tietysti hienoa. Poisotettujen ruuvien ja levyjen kohdalla näyttää olevan tyhjää, eli luu ei ole korjaantunut niiltä osin. Näin tosin saattaa kuulemma joskus käydä. Itse jäin pohtimaan osteoporoosin vaikutusta. Muutenkin hauras reisiluu on "rei'itetty", varmasti altis murtumaan uudelleen? No, varovaisuutta liikkeisiin.

Sitten vielä viimeiseksi uudet uutiset. Magneettikuva paljasti alkavan nivelrikon, joka selittää, miksi lonkka edelleenkin oireilee. No niinpä tietysti! Liikkuvuuden väheneminen, liikkeellelähtöjäykkyys ja muut oireeni ovat selkeitä nivelrikon oireita. Minä kun luulin, että ne ovat murtuman jälkioireita, mutta nyt kun järjellä ajattelee, niin ei kai murtumasta toipuminen voi viedä kahta vuotta. Siellä olikin ihan uusi ongelma.  

Lääkäri lohdutteli, että kyseessä on alkava nivelrikko, ja voi mennä vuosia, ennen kuin oireet alkavat vaivaamaan pahemmin. Heti särähti korvaan, ettäkö vuosia, ei vuosikymmeniä? Kai lääkäri hyvä muistit, että potilaalla on ikää neljä-, eikä kuusikymmentä? Ei paljon lohduttanut. Sen verran tiesin jo etukäteen, että kyseessä on etenevä sairaus, jolle ei oikeastaan voi yhtään mitään. Voi p*ska, sanon minä. Olen toiveikkaana odottanut, että lonkkaoireet helpottavat ajan myötä, mutta taitaakin olla niin, että tästä ei ole paluuta, kipu ja oireet tulevat vain yltymään. 

Menin tietenkin hämilleni enkä juuri mitään osannut kysyä. Sen verran kuitenkin, että saanhan jatkaa liikkumista, ja onko jotain, mitä pitää välttää. Liikkeessä pitää pysyä, sen minkä pystyy, mutta juoksemisesta ei kannata enää haaveilla. Syvä huokaus tähän kohtaan. Kirjoittelin vuosi sitten, että juoksemaan polttelee, mutta se täytyy nyt unohtaa. Toinen entisen elämän rakas harrastus, zumba, kuulunee samaan kastiin. 

Syy nivelrikolle on varmasti monen tekijän summa. Lonkkamurtuma, osteoporoosi, Cushingin tauti, ja lisäksi suvussa on nivelrikkoa. Siinä lienee riskitekijöitä jo tarpeeksi. 

Onkohan toista yhtä monipuolista tautia kuin Cushing? Koin lähes kaikki oireet jo ennen leikkausta, ja uusiakin vielä putkahtelee. Onneksi kuuluu myös hyvää. Kävin tarkistuttamassa silmänpaineet, ja lukemat ovat palautuneet normaaliksi. Verenpaine on normaali. Kävin myös kasvohoidossa, ja kosmetologi kehui ihon olevan hyvässä kunnossa. Akne on helpottanut. Tilalle tosin on tullut maksaläiskiä, tai mitä lie pigmenttihäiriöitä. Pitää yrittää kaiken keinoin suojautua auringolta, mutta se voi olla mahdoton tehtävä, ulos tekee mieli. 

Kävimme pikareissulla Kolin maisemissa, ja myös pienellä vaelluksella. Juoksut on juostu, mutta saisinko pitää edes tämän harrastuksen?    

Kesä on vasta alkamassa, ja tänä vuonna aion ottaa siitä kaiken irti! Kaksi edellistä kesää meni sairastellessa, nyt aion tehdä kaikkea mahdollista. Koska mä voin.