Kirjoittelin viimeksi sairauteni aiheuttamista, lähinnä fyysisistä oireista. Pahin kaikista oireista on kuitenkin aivosumu, ja muut aivojen toimintaan vaikuttavat ongelmat.

Aivosumukohtaukset alkavat yleensä iltapäivällä. Tunnetta on hankala kuvailla sellaiselle, joka ei ole sitä kokenut. Aivosumu on erilaista kuin vaikkapa pääkipu. Pää tuntuu raskaalta, ja siellä on paineen tunne. Tuntuu, kuin aivot olisivat turvoksissa. Ajatus kulkee hitaammin. Jos minulta kysyy kertolaskun aivosumun aikana, vastaus jää saamatta tai ainakin siinä kestää tovin. Aivosumun aikana joudun pinnistelemään, että ymmärrän, mitä minulle sanotaan, saatikka että pystyn keskustelemaan asiasta järkevästi. En osaa vastata minulle esitettyihin kysymyksiin, tai vastaan ihan mitä sattuu. Saatan lukea jotain tekstinpätkää useaan kertaan ymmärtämättä lainkaan sen sisältöä. Cushing tekee minusta tyhmän. Kotipäivinä vetäydyn kuoreen, kun aivosumukohtaus tulee, mutta työpäivän aikana ei yleensä ole mahdollista paeta tilannetta. Palavereihin on osallistuttava, vaikka järki ei pelaa. Pelkään nolaavani itseni, ja väistämättä niitä tilanteita tulee. Aivosumun takia ei haluisi olla tekemisissä ihmisten kanssa, ja sosiaalinen elämä kaventuu.

Aivosumu on pelottavaa. Yleensä siihen liittyy muitakin tuntemuksia, ahdistusta ja uupumusta. Olo on tokkurainen, "tahmainen", krapulainen. Tinnitus voimistuu, äänet ärsyttävät. Puhun perheelle pökkerö-olosta tai cushing-olosta. Vetäydyn kuoreen odottamaan, että se menee ohi. En ole vielä keksinyt, miten oloa voisi helpottaa, tai mikä laukaisee kohtaukset. Tekisin mitä tahansa, ettei niitä tulisi. Yleensä kohtaukset kestävät useamman tunnin, iltapäivästä iltaan. Kun ajatus jälleen kirkastuu, olo on helpottunut. Selvisinpä tästäkin.

Cushingin myötä mielialani ovat alkaneet vaihdella, en muista olleeni näin ailahtelevainen ennen. Saatan leijua pilvissä ja madella maan rakosissa suurinpiirtein samassa lauseessa. Kaikki tunteet, sekä ilot että surut, tuntuvat korostettuina, potenssiin tuhat. Uskomatonta. Vaikka tämä ei ole leikin asia, saan itselleni monesti hyvät naurut, kun mietin omaa toimintaani ja ajatusmaailmaani. Sama asia voi tuntua ensin maata kaatavalta, "en selviä tästä, ranteet auki" - ongelmalta, viiden minuutin päästä kohautan asialle olkapäitä ja tuumaan että ihan sama, en voi vaikuttaa asiaan eikä paljon kiinnostakaan. Lenkillä nieleskelen onnen kyyneleitä, kun aurinko paistaa, kuulen lintujen laulavan ja jalka antaa kävellä. Kaikki on hyvin ja elämä on mahtavaa. Hetken päästä murrun epätoivoon ja ahdinkoon, kun joku epäonnistuminen valtaa mielen. En osaa mitään, minusta ei ole mihinkään, kuolen tähän sairauteen. Jos teini ei halua lähteä kanssani kauppaan, itken koko matkan.

Cushing aiheuttaa myös epätodellisen olon. Tuntuu, kuin katselisin itseäni sivusta. Minulla on ollut jo pitkään tunne, etten voi vaikuttaa asioihin, ne vain tapahtuvat. Seuraan sivusta oman elämäni kulkua. Saan ihmeellisiä ajatuksia, kuten iltaisin toivon, että olisipa jo aamu. Jostain syystä pidän aamuista enemmän kuin illoista. Johtuu varmaan siitä, että nukkuminen on niin ongelmallista, ja olen parhaimmillani aamulla, virkeänä. Joka tapauksessa on omituista, että iltatoimia tehdessä mielen valtaa ajatus siitä, että kohta pääsen nukkumaan ja sitten tulee aamu, joka pelastaa. Pelastaa miltä, en ymmärrä. 

Cushing vaikuttaa hermojärjestelmään aiheuttamalla mm. uniongelmia, ahdistusta, masennusta, mielialan vaihteluja, refleksien hidastumista ja kognitiivisia ongelmia. Huomaan olevani usein levoton ja hermostunut, on mahdotonta pysyä paikallaan. Koko ajan aivot raksuttavat, mitä pitää tehdä seuraavaksi. En osaa nauttia hetkestä, vaan mietin jo seuraavaa siirtoa. Asioiden pitää mennä kuten olen suunnitellut, muuten romahdan. Käyn ylikierroksilla, käteni tärisevät.

Kaikki tämä on uuvuttavaa, ja olen välillä aika poikki. En tunnista itseäni. Kuka minä olen? Joku on vallannut minut. Haluan oman itseni takaisin.